Tutustu

Sebbholmen on metsä meren äärellä. Kuvittele nukahtavasi tuulen huminaan ja aaltojen kohinaan puuhun ripustetussa teltassa tai pienessä majassa korkealla kalliolla. Aamulla heräät linnun lauluun ja upeaan merinäköalaan. Kun kuljet peuranpolkuja pitkin vanhojen mäntyjen alla ja hengität metsän puhdasta ja hyväntuoksuista ilmaa, tunnet olevasi sopusoinnussa luonnon kanssa. Puiden lomitse välkkyy meri, eikä mikään estä sinua menemästä rantaan ja melomasta hetki kanootilla tai kajakilla. Voit myös ottaa pienen soutuveneen ja lähteä onkimaan.

Sebbholmen EcoCamp voi tarjota tällaisen elämyksen. Alue ja sen palvelut on suunniteltu luonnon ehdoilla ja toteutettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Voit hyvällä omallatunnolla nauttia kauniin ulkosaariston rauhasta.

EcoCamp sijaitsee Rosalan saarella Turunmaan ulkosaaristossa, kivenheiton päässä viikinkiajalta peräisin olevasta kalastajakylä Rosalasta. Saarelle kulkee maksuton yhteysalus Kasnäsista ympäri vuoden. Lauttaranta Långnäsista on noin 5,5 km matkaa Sebbholmeniin. Löydät yhteysaluksen aikataulun täältä.

Kaunis luonto
Sebbholmen EcoCamp sijaitsee kauniilla Rosalan saarella, aivan Saaristomeren kansallispuiston kupeessa ja kivenheiton päässä viikinkiajalta peräisin olevasta kalastajakylä Rosalasta.
Laajat aktiviteetit
Kulje peurapolkuja pitkin vanhojen mäntyjen alla. Puiden lomitse välkkyvän meren ranta kutsuu sinua. Voit käydä uimassa, melomassa tai vaikkapa soutuveneellä onkimassa.
Luonnon ehdoilla
Alue ja sen palvelut on suunniteltu luonnon ehdoilla ja toteutettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Voit hyvällä omallatunnolla nauttia kauniin ulkosaariston rauhasta koko perheen voimin.